Tulosta På svenska
4-2011 Uutiskirje
 

Kosteikkohanke Kruusilassa elvyttää läheisen Hirsijärven vesiensuojelua

- Kyllä ne sorsatkin innostivat kosteikon perustamiseen. Omalta lintulammelta voi tulevina syksyinä ampua sorsan tai pari, kertoo maanomistaja Juha Satovuo. Hän ja toinen maanviljelijä Kari Laakso innostuivat lähtemään Kruusilan-Huitinjoen -kosteikkohankkeeseen mukaan, kun tulvat vuosi toisensa jälkeen vyöryivät heidän pelloilleen ja alapuolisen Hirsijärven tilakin alkoi huolettaa.

Kari Laakso kertoo, että kosteikko on ollut kesän ajan todella täynnä vettä. Satovuon mukaan kosteikko on jo muuten ihan hyvällä mallilla, mutta keväällä kaivettuja multakasoja ei ole vielä saatu siirrettyä pois.

METSO-yhteistoimintaverkostojen retkeilyllä Salon lähellä Varsinais-Suomessa esiteltiin toukokuussa yhteishanketta, jossa ovat mukana mainitut kruusilalaiset maanomistajat, Hirsijärven vesienhoitoyhdistys, WWF ja Varsinais-Suomen ELY-keskus. Tavoitteena on saada tulvien riivaaman pellon tilalle kosteikko, joka parantaa alapuolella sijaitsevan Hirsijärven vedenlaatua ja tarjoaa aikanaan metsästäjille sorsastusalueen. Monen toimijan yhteistyöllä pyritään läheisen Hirsijärven ravinnekuormaa pienentämään.

   Kruusilan kosteikolla: etualalla maanomistaja Juha Satovuo, taustalla vasemmalta: Sanna Tähtinen, Kari Laakso, Anni Karhunen, Arto Kalpa ja Leena Lehtomaa.


Innostuneet maanomistajat ovat verkoston aktiivisen toiminnan perusta

Hirsijärven vesienhoitoyhdistys teetti järven valuma-alue kartoituksen Vesistöklinikka -projektissa jo vuonna 2004, jossa Huitinjoen todettiin tuovan eniten ravinnekuormaa Hirsijärveen. Valuma-aluekartoituksen yhteydessä laadittiin myös toimenpideohjelma järven tilan parantamiseksi. Kosteikon ensimmäisen osan toteuttaminen vei viisi vuotta siitä, kuin ensimmäisen kerran oli alueella katselmus.
Kruusilan kosteikko on osana WWF:n alueella toimivaa kosteikkohanketta Lahdelta Latvoille – kosteikot Kiskonjoella ja Perniönjoella – projektia.

Varsinais-Suomen ELY-keskus toimi hankkeessa, asiantuntijana ja suunnittelussa, lupa-asioissa, toisena rahoittajana WWF:n lisäksi sekä on mukana jatkosuunnittelussa. Ylitarkastaja Anni Karhunen kertoo:
- Samalla valuma-alueella on myös muita oikein hyviä, potentiaalisia METSO- kohteita, kuten  kosteikon läheinen tulvametsä, ja mahdollisuuksia myös maatalousluonnon monimuotoisuuden edistämiseen, kertoo Karhunen.
- Kosteikkokohdetta on tarkoitus laajentaa ja siten saada lisää vesiensuojelutehokkuutta. Hankkeella halutaan innostaa alueen maanomistajia innostumaan sekä METSOsta että vesiensuojelusta.

 

Maanomistajat ovat hakeneet kosteikkoon rajoittuville pelloille suojavyöhyke- erityistukea. Kari Laakson maille kosteikkoa on tarkoitus laajentaa ja perustaa suojavyöhyke vuoden 2011 aikana.
- Nykyinen kosteikko yksinään ei ole vesiensuojelullisesti kovinkaan tehokas, mutta mahdollisesti rakennettava lisäosa ja alueeseen liittyvät suojavyöhykkeet ja tulva-alueet ja tulvametsät lisäävät vesiensuojelumerkitystä, kertoo Mikko J. Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta
- Myös se, että alueelle saadaan lisää tilaa vedelle, vähentää viljelyssä olevien peltojen tulvahuuhtoumaa. Tarkoitus on, että veden mukana kulkeutuneesta kiintoaineksesta ainakin osa laskeutuisi kosteikkoon ja tulva-alueille, ja siten joki toisi vähemmän lietettä Hirsijärven jo mataloituneeseen yläosaan.
Taloudellista hyötyä projektista ei Satovuolle ja Laaksolle ole, mutta multakasojen siirtämisen jälkeen kosteikko hivelee maanomistajan silmää. Jo nyt alue on houkutellut vesilintuja.  Talvisin kosteikkoon syntyy luonnon oma luistelukenttä.

Lisätietoja maanomistajilta:
Juha Satovuo, 0400 993782, j.satovuo(at)luukku.com, Kari Laakso, 0400 674875, etunimi@sukunimi@seutuposti.fi


Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta: ylitarkastaja Mikko J. Jaakkola, puh. 040 7699 031, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi tai Anni Karhunen, puh.  040 7699 034, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi


 Tästä takaisin etusivulle