Valkoselkätikka on Suomen tunnetuin uhanalainen metsälintu, jota harva suomalainen on kuitenkaan koskaan päässyt näkemään luonnossa. Aran ja pesimäpaikoiltaan vaateliaan lintulajin kanta on tehokkaiden suojelutoimien ansiosta kääntynyt kasvuun. Myönteiset uutiset ilmenevät Metsähallituksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkimushankkeesta vuosilta 1991–2010.
- Valkoselkätikan alamäki saatiin pysäytetyksi viime hetkellä alkaneen elinympäristöjen suojelemisen ansiosta 1990-luvulla. Kaikki suojelutoimet yhdessä alkoivat purra 2000-luvulla ja kanta on saatu ilahduttavaan nousuun. Myös idästä saatu valkoselkätikan muuttovoitto on tullut juuri oikeaan aikaan, kertoo suunnittelija Timo Laine Metsähallituksesta.
Valkoselkätikan pesimäkanta on kolminkertaistunut viimeisten 15 vuoden aikana. Kun 1990-luvun alussa kannan arvioitiin olevan 30–50 pesivää paria, on kanta vuonna 2011 arvion mukaan jo 130–180 pesivää paria. Viimeisimmässä uhanalaisuusarvioinnissa, vuonna 2010, valkoselkätikan uhanalaisuusluokka voitiin vaihtaa äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi. Kannankasvua selittävät Laineen mukaan suojelun ja Venäjältä tulleen muuttovirran ohella lajin hyvä pesimämenestys, lehtimetsien suhteellisen osuuden kasvu, talvien leudontuminen sekä lintujen talviruokinta.
METSO-ohjelma mahdollistaa vapaaehtoisen osallistumisen valkoselkätikan suojeluun
Valkoselkätikka on luonnonsuojelulailla rauhoitettu ja erityissuojelua vaativa direktiivilaji. Lajia on suojeltu Suomessa perustamalla suojelualueita, joilla on riittävästi resursseja jatkuvaan asumiseen, pesintään ja ruokailuun. Lisäksi lajin elinympäristöjä on hoidettu ja ennallistettu poistamalla nuorta kuusikkoa ja lisäämällä lehtilahopuustoa. Valkoselkätikalle sopivien elinympäristöjen säästämiseksi talousmetsien hoidossa on laadittu ohjeita ja tehty valistustyötä. Elinympäristöjen hoitotoimia on tehty suojelualueilla myös osana METSO-ohjelmaa.
- METSOn avulla maanomistajilla on mahdollisuus vapaaehtoisesti osallistua lajin suojeluun. Jo nyt METSO-ohjelmalla on ollut merkitystä uusien suojelualueiden perustamisessa. METSOn rooli toivottavasti kasvaa tulevaisuudessa, Laine kertoo.
Valkoselkätikalle sopivia pesimäympäristöjä on Suomessa vain harvakseltaan. Jopa 60 % valkoselkätikan tunnetuista pesimäalueista sijaitsee luonnonsuojelualueilla. Valkoselkätikka on paikkalintu, jonka perinteiset pesimäympäristöt ovat avaria vanhoja lehtimetsiä. Nykyisin laji pesii myös nuoremmissa pellonreunojen ja rantojen lehtimetsiköissä. Ympäristössä pitää olla paljon lahopuuta, sillä valkoselkätikka käyttää ravinnokseen lahossa lehtipuuaineksessa eläviä hyönteisten toukkia.
- Metsätalous ja rakentaminen ovat vähentäneet ja vähentävät edelleen lajille sopivien elinympäristöjen määrää. Aktiivisten suojelutoimien jatkaminen on välttämätöntä, jotta valkoselkätikka säilyisi Suomessa, Laine muistuttaa.
Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Aleksi Lehikoinen näkee METSO-ohjelman tärkeässä roolissa valkoselkätikan suojelun tulevaisuudessa. METSO tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia lajin suojelu- ja hoitotoimien laajentamiseen ja toteuttamiseen.
- Valkoselkätikan pesimäreviiri koostuu usein monista pienemmistä metsälaikuista. METSO-ohjelma soveltuu mielestäni erityisen hyvin juuri tällaisten pienialaisten, muutaman hehtaarin suuruisten, valkoselkätikkametsien suojeluun.
Lisätietoja
Suunnittelija Timo Laine, Metsähallitus, etunimi.sukunimi@metsa.fi, p. 040 588 1766, intendentti Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo, etunimi.sukunimi@helsinki.fi, p. 050 318 2340
Lue lisää:
Ornis Fennica-sarjan tutkimushankkeen alkuperäisjulkaisu
