Hae:

03.03.2010 | Kuukkeli-verkosto monipuolistaa metsien suojelua

Kuukkeli Keuruun Pihlajavedellä.
Yksi METSO -ohjelman toimintatavoista on luoda erilaisia yhteistoimintaverkostoja. Viime vuoden lokakuussa käynnistynyt Suomen luonnonsuojeluliiton koordinoima Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana –hanke on verkostohankkeista ensimmäinen ja laajin. Sen tavoitteena on suojella paitsi itse kuukkelia lajina, myös kuukkelin elinympäristöjen muita lajeja sekä uhanalaisia luontotyyppejä.

Kuukkelihankkeen vetäjä, Suomen luonnonsuojeluliiton ekologi Risto Sulkava kertoo, että hankkeeseen on saatu mukaan poikkeuksellisen laaja ja innostunut yhteistyöverkosto, johon kuuluu julkisen sektorin toimijoita, järjestöjä sekä yrityksiä ja tietenkin suojelualueita tarjoavia metsänomistajia. Mukana hankkeessa ovat Metsäkeskus Tapio ja Bird Life Suomi sekä alueellisissa yhteistoimintaryhmissä Metsähallitus, Metsänomistajien liitto, ELY-keskusten ympäristöosastot, kohdealueiden metsäkeskukset, lintutieteelliset yhdistykset, Suomen luonnonsuojeluliiton piirit ja osa alueellisista metsänhoitoyhdistyksistä. Yrityspuolelta mukana ovat UPM-Kymmene, Tornator, Finsilva ja Innofor.

Kuukkelikanta on taantunut voimakkaasti eteläisessä Suomessa ja hävinnyt paikoin kokonaan. Pohjois-Suomessa kuukkeli on yhä elinvoimainen laji. Kuukkelihanke kattaa kuukkelin eteläisen levinneisyysalueen tärkeimmät alueet rannikolta itäiseen Suomeen.  Kuukkelin suosimat elinympäristöt kuten uhanalaistuneet korpimetsät, rämeet sekä kuusivaltaiset tiheät kangasmetsät ovat myös monien muiden lajien suosiossa. Niinpä kuukkeli indikoi hyvin metsäluonnon monimuotoisuutta ja sen suojelu edistää muidenkin metsälajien suojelua. Kuukkelin elinympäristöissä viihtyvät esimerkiksi monet harvinaistuneet sammal-, jäkälä- ja sienilajit, erilaiset pöllöt, kanalinnut ja haukat sekä kuukkelin kanssa samaa tahtia taantunut riekko.

Sulkavan mukaan kuukkelihankkeessa on mahdollista hyödyntää monipuolisesti METSOn eri keinoja sekä kehittää uudenlaisia välineitä metsälajiston suojeluun. Koska kuukkeli kaipaa lisääntyäkseen yhtenäisiä metsäalueita, ovat pysyvästi suojellut alueet hankkeessa tärkeällä sijalla. Suojelualueen perustamisen ohella voidaan kuitenkin käyttää myös pehmeämpiä keinoja, kuten kuukkelin elinympäristöjen luonnonhoitoa. Sulkava toivoo, että Metsäkeskukset vetävät jatkossa yhä useampia kuukkelimetsien luonnonhoitoon keskittyviä hankkeita, joihin on saatavilla ympäristötukea. Hankkeissa pyritään palauttamaan kuukkelin suosimia elinympäristöjä luonnontilaisiksi. 

Kuukkeli on metsänkävijän ystävä

Kuukkeli on metsänkävijöiden keskuudessa pidetty lintu. Komea ja ketterä kuukkeli saapuu usein arkailematta nuotion äärelle tai eräkämpän nurkalle eväsmurujen toivossa. Sulkavan mukaan kuukkeli sopii myös METSO –ohjelman vapaaehtoisuuden ajatukseen hyvin, sillä se ei ole lainsäädännössä suojeltu, vaikkakin monien muiden lintujen tapaan rauhoitettu laji. 
Ensimmäisiä kuukkelihankkeeseen liittyviä METSO -suojelukohteita valmistellaan alueiden omistajien kanssa parhaillaan ja Sulkava kannustaa kaikkia hankkeesta kiinnostuneita metsänomistajia ottamaan yhteyttä yhteistoimintaverkoston eri tahoihin kartoittaakseen mahdollista kuukkelimetsän suojelua. Sulkava muistuttaa, että METSO –ohjelman keinot ovat myös taloudellisesti varsin kilpailukykyisiä ratkaisuja silloin, kun halutaan pitää metsäalue suojeltuna ja virkistyskäytössä. Näin kuukkelihanke voi Sulkavan mukaan tukea myös esimerkiksi luontomatkailua erilaisten järjestettyjen lintujenkatseluretkien muodossa.

Lisätietoja

Ekologi Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliitto, etunimi.sukunimi@sll.fi, p. 050 5602 113
www.sll.fi/luontojaymparisto/monimuotoisuus/kuukkeli

Kuukkeli Keuruun Pihlajavedellä.
Kuva: Ari Aalto.