Hae:

08.05.2010 | Intian Nilgirin rikkaus on monimuotoinen luonto

Intian Wayanardissa kuivat alueet ja purojen varsien rehevämmät lehdot vaihtelevat
Kansainvälisenä YK:n monimuotoisuuden vuonna on hyvä luoda katsaus luonnon monimuotoisuuden suojeluun eri puolilla maailmaa. Unescon vuonna 1970 käynnistyneessä MAB –ohjelmassa huomio keskittyy kansallisen METSO –ohjelmamme tavoin monimuotoisuuden suojelun lisäksi sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen sekä useiden eri toimijoiden yhteistyöhön. Ohjelmaan kuuluva Intian Nilgirin alue on yksi maailman monimuotoisimmista alueista.

Keralan, Tamil Nadun ja Karnatakan osavaltioiden alueille Länsi-Ghatin vuoristoon levittäytyvä Nilgirin biosfääri on yksi Intian tärkeimmistä ja tiukimmin suojelluista luonnonalueista. Nilgirin biosfääri -alue on perustettu biologisen perinnön vaalimiseksi. Se on osa Unescon Man and the Biosphere (”Ihminen ja biosfääri”) eli MAB  –ohjelmaa. Biosfäärialueet ovat kestävän kehityksen mallialueita. Keskeisellä sijalla toiminnassa ovat tutkimus, kehitystyö ja kansainvälisyys. Biosfäärialueita on yhteensä 531 yli sadassa maassa.  Alueet eivät ole kokonaisuutena suojeltuja, mutta ne sisältävät suojelualueita. Myös Nilgirin alueeseen kuuluu useita erillisiä suojelualueita: Wayanad, Mudulumai, Mukurthi, Nugu, Nagarhole, Silent Valley sekä Bandipur.
Biosfäärialueisiin, ja niin myös Nilgirin alueeseen, kuuluu lailla suojeltuja alueita eli puskurivyöhykkeitä, sekä yhteistoiminta-alueita, joissa hyväksytyt toimet ovat sallittuja.

Yhteistoiminta-alueilla asutaan ja niillä harjoitetaan taloudellista toimintaa. Tavoitteena on tasapainoinen suhde ihmisen ja luonnon välillä. Luonnonvarojen järkevää käyttöä ja toiminnan kestävää kehitystä vaalitaan. Ajatus on samankaltainen kuin METSO –ohjelmassa: monimuotoisuuden turvaaminen ja taloudelliset kysymykset eivät ole väistämättä ristiriidassa keskenään, joten luonnon monimuotoisuuden vaaliminen on mahdollista myös talouskäytössä olevilla alueilla. Biosfääritoiminnan onnistumisen kannalta on olennaista, että paikallinen väestö osallistuu vapaaehtoisesti suunnitteluun ja saa vaikuttaa myös päätöksentekoon. Näin pyritään turvaamaan paikallisen väestön hyvinvointi vaarantamatta luonnon monimuotoisuutta.

Nilgirin alueella on erittäin rikas eläimistö ja kasvisto. Eläimistöön kuuluu lukematon määrä erilaisia hyönteisiä, matelijoita, lintuja ja perhosia sekä noin sata nisäkästä, joiden joukossa on myös harvinaisia tiikereitä ja norsuja. Puulajeista alueella kasvaa muun muassa ruusupuuta, kuristajaviikunoita, tiikkiä ja bambua. Luonnon monimuotoisuus on tarjonnut resurssinsa myös maailmanlaajuisesti arvostetulle luonnonyrtteihin pohjaavalle elämäntavalle ja lääketieteelle, ayurvedalle.

Ekomatkailua ja luonnonsuojelua edistetään yhteistuumin

Keralan osavaltiossa Wayanad Tourism Organisation, WTO, on kehittänyt luontoa ja sosiaalista ympäristöä kunnioittavaa ekomatkailua vuodesta 2002 lähtien.  Wayanadin luonto onkin ainutlaatuinen matkailu- ja virkistyskohde. Koko Keralan osavaltiossa korostuvat luonto, rauha ja terveelliset elämäntavat. Niinpä se vetää puoleensa erityyppisiä matkailijoita kuin suomalaistenkin turistien keskuudessa toistaiseksi paremmin tunnettu matkakohde, Goa lähiseutuineen. Wayanadissa on erinomaiset mahdollisuudet tutustua ympäröivään luontoon vaikkapa patikoiden, nauttia auyrvedisistä hoidoista ja rentoutua rauhassa, jota massaturismi ei ole onnistunut tärvelemään.

Metsien ja muun luonnon suojelussa ovat Wayanadissa mukana julkishallinto, sekä paikalliset yritykset ja asukkaat. Julkiselta puolelta toimintaan vaikuttavat säännökset ja organisaatiot, kuten Intian luonnonsuojelulaki ja metsiensuojeluneuvosto. Paikalliset toimijat ovat esimerkiksi maataloustuottajia kuten puuvillan, teen ja banaanin viljelijöitä sekä nykyisin yhä useammin myös erilaisten majatalojen pitäjiä. Tehokkaan tiedotuksen ansiosta paikalliset asukkaat ovat alkaneet ymmärtää ekoturismin sosiaalisen ja ympäristöllisen merkityksen. Kestävän kehityksen vaalimisesta on muodostumassa eri toimijoita yhdistävä tavoite.

Biosfäärialuetoiminta on monin tavoin edellä yleistä intialaista luonnonsuojelua, mutta kuten sanottu, biosfäärialueet ovat kestävän kehityksen mallialueita. Ehkä Intiassa voidaan hyödyntää Nilgirin toimintamalleja myös laajemmin luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen ja kestävään kehitykseen, joka huomioi myös sosiaaliset näkökulmat.

Suomessakin voitaisiin tulevaisuudessa kiinnittää nykyistä enemmän huomiota luontomatkailuun ja suojelualueiden sekä kansallispuistojen kestävään virkistyskäyttöön. METSO –ohjelma yhteistoimintaverkostoineen onkin ottanut tällaisen näkökulman huomioon. Yhteistoimintaverkostohanke Männikkömetsät ja rantojen raidat pyrkii edistämään luonnonsuojelua ja luontomatkailua Kivijärven ja Pohjois-Päijänteen rantakunnissa. Kuukkeli metsäluonnon suojelun monipuolistajana –hankkeen toivotaan lisäävän myös kestävää luontomatkailua esimerkiksi opastettujen lintujenkatseluretkien muodossa.

Suomessa MAB –biosfäärialueita on kaksi: Pohjois-Karjalan ja Saaristomeren biosfäärialueet. Biosfäärialueilla luonnonsuojelua toteutetaan yhdessä muiden luonnonsuojelukeinojen, kuten METSO –ohjelman ja NATURA 2000 –hankkeen kanssa. Pohjois-Karjalan biosfäärialue liittyy myös Kolin kansallispuistoon.

Lisätietoja
Nilgirin biosfääri Wikipediassa
Wayanad Tourism Organisation
MAB –ohjelmasta lisätietoja UNESCOn sivustolta
METSO -ohjelman yhteistoimintaverkostot