28.07.2010 | Jo viisi minuuttia metsässä auttaa vähentämään stressiä
Ympäristöpsykologisen tutkimuksen kehittyminen ja voimakas lisääntyminen varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana on todistanut tieteellisesti luonnossa liikkumisen ja jopa pelkkien luontonäkymien katselemisen myönteiset vaikutukset ihmisten hyvinvointiin. Tutkimuksia on tehty ympäri maailmaan. Ne osoittavat lyhyenkin luonnossa oleskelun vaikuttavan elpymistä edistävästi.
- Jo viiden minuutin oleskelu luonnossa rentouttaa stressaantunutta ihmistä, sanoo vanhempi tutkija Kaija Kanninen Metsäntutkimuslaitokselta.
Vuositasolla yli viiden tunnin oleskelu kuukaudessa kaupungin viheralueella tai käynti 2-3 kertaa kuukaudessa kaupungin ulkopuolella olevalla luontokohteella vaikuttaa myönteisesti terveyteen.
Kanninen haastatteli metsänomistajia ja yllättyi, miten vahvoja tunnesiteitä metsänomistajilla liittyy omaan metsään. Monet suomalaiset metsänomistajat ovat pääosin miehiä, jotka eivät luontosuhteestaan paljonkaan puhu, mutta ovat haastateltaessa kertoneet luonnon myönteisistä vaikutuksista omaan oloonsa. Erityisesti mielipaikoissa oleskellessa on tapahtunut ajatusten selkiintymistä ja huolten unohtumista. Omatoimisesti metsiään hoitavat metsänomistajat ovat kuvanneet metsässä oloa osuvasti: "metsä on minulle kirkko ja kuntosali".
METSO-ohjelma tarjoaa metsänomistajille vaihtoehdon suojella lempipaikkojaan
Kannisen tutkimustulos näkyy myös METSO-ohjelman toteutuksessa. METSOn väliarviossa kerrotaan, että suojelualueverkostoa on kehitetty METSO-ohjelman alkuvuosina 2008–2009 suojelemalla luonnonsuojelulain perusteella yhteensä 3661 hehtaaria yksityisten maanomistajien vapaaehtoisesti tarjoamia kohteita. Näistä 268 kohteesta 62 % on perustettu yksityisinä luonnonsuojelualueina, 36 % on ostettu valtiolle pysyvään suojeluun ja 2 % on toteutettu alueiden määräaikaisina rauhoituksina.
- Yksityisen suojelualueen perustaminen on maanomistajien suosima keino: omat, erityiset metsäalueet halutaan suojella ja säilyttää tulevillekin sukupolville, sanoo ylitarkastaja Saara Lilja-Rothsten ympäristöministeriöstä.

Luonnon terveysvaikutuksista metsille uusia innovaatioita ja yrittäjyyttä
Metsien hyödyntäminen puuntuotannon ohella myös muiden hyvinvointivaikutusten tuottajana avaa mahdollisuuksia monenlaisille uusille palvelu- ja tuoteinnovaatioille ja niihin pohjautuvalle yrittäjyydelle. Matkailussa, kaupunkien vihersuunnittelussa sekä virkistystoiminnassa ympäristöpsykologista tutkimustietoutta on jo alettu hyödyntää. Luonnon elvyttävyysvaikutusten pohjalle on mahdollista tulevaisuudessa rakentaa monenlaisia uusia toimintamuotoja.
Vaikka metsä Kannisen mielestä avaakin ovia monenlaiselle tuotekehittelylle, hän muistuttaa, ettei meidän pidä unohtaa, että Suomessa luontoon voi kuka tahansa lähteä melkein milloin tahansa, ihan ilmaiseksi. Se on erinomainen ilmaislääke oman hyvinvointimme edistämiseen ja uupumuksen ennaltaehkäisyyn.
Lisätietoja:
Vanhempi tutkija Kaija Kanninen, Metsäntutkimuslaitos, puh 050 391 2338, etunimi.sukunimi@metla.fi
Linkkejä:
METInfo: Luonnon virkistyskäyttö
Metlan työraportti: Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi
www.favoriteplace.info
Lue koko METSOn väliarvio 2010 tästä:
Metsänomistaja: ota yhteyttä METSO-yhdyshenkilöihin yhteydenottolomakkeella:
Kuvat: Erkki Oksanen, Metla.