Lepikkoiset luhdat sopivat hyvin METSO-ohjelmaan, niitä on Itämeren ja sisämaan vesistöjen rannoilla. © Kuva: Kimmo Syrjänen
Jokivarsien tulvametsät, jotka ovat tulvarytmiltään luonnontilaisia tai sen kaltaisia, ovat harvinaisia elinympäristöja ja monimuotoisuuden kannalta merkittäviä kohteita. Osa näistä metsistä on tulvalehtoja. Tulvametsissä on yleensä varttunutta lahovikaista lehti- tai sekapuustoa, tulvalietteen rehevöittämää pintakasvillisuutta ja usein ohut lietekerros runkojen tyviosassa. Tulvametsää voi olla myös järvien ja purojen rannoilla.
Vesistöjen ja norojen rantojen metsäluhdat ovat tulvametsiä pysyvämmin vetisiä. Niille ominaisia ovat säännölliset kevättulvat. Toisinaan myös syksyisin metsäluhdat voivat olla osittain veden peitossa. Metsäluhdissa säilyy läpi kasvukauden märkiä painanteita tai vesiallikoita, joissa on luhtakasveja.
Luokka I
• Tulvivat lehti- tai havupuustoiset metsät, joihin kertyy tulvan mukana lietettä.
• Metsäluhdat, joissa on lahopuustoisuutta tai vanhoja lehtipuita.
• Lepikkoiset luhdat ja lahopuustoiset rantalepikot.
Luokka II
• Vesistöjen läheiset metsät, joiden vesitalous tulvarytmeineen on luonnontilainen tai sen kaltainen.
• Metsäluhdat, joissa on luhtalajeja ja luhdille ominaista märkä- ja mätäspintojen vuorottelua.
• Luokkaan I tai II kuuluviin kohteisiin rajautuvat kangasmaalaiteet, korvet, soistuneet kangasmetsät, lehdot, pensaikko- ja avoluhdat sekä muut suot.
Esiintyminen: Tulvametsiä ja metsäluhtia on METSO-alueella runsaimmin Itämeren ja siihen virtaavien jokien, sisämaan vesiireittien sekä järvien rannoilla. Pinta-alaltaan pieniä luhtia on monin paikoin pienenpien vesistöjen ja norojen varsilla. Myös majavan tulvittamat metsät voivat sopia METSO-ohjelmaan, vaikka ne eivät olisi varsinaisia tulvametsiä tai luhtia.